lauantai 17. maaliskuuta 2018

Makuja makuja


Reilut kaksi kuukautta pulkassa Ruotsinmaalla. Olen kuullut jonkun joskus sanovan, että matkailu on hyvä tapa tutustua itseensä. Matkailu on hyvä tapa saada perspektiiviä. Matkailu avartaa mieltä. Oma ympyrä on aina aika pieni. Mutta kun vaihtaa sen ympyrän sijaintia, huomaa joitain asioita, mitä ei ennen huomannut. Asioita itsestä. Havaintoja siitä, millaista elämä voi olla. Perheessä, salilla, kaveriporukassa lauantai-iltana.   Jokainen uusi tuttavuus maustaa maailmankuvaani hitusen toisenlaiseksi. Opettaa uusia asioita. Joskus haluamme oppia mitä meille opetetaan ja joskus emme. Täällä ollessani tunnen oloni avoimemmaksi uusille opetuksille, kuin turvallisella kotitantereella. Olen irtautunut tutuista rutiineista ja tavoista. Olen etsinyt uusia kaavoja, uusia asioita, joihin kiintyä. Ja kaikkea uutta, joka vain tulee ja menee. Suomessa asuessani elin lähinnä kanatortilloilla. Olin löytänyt balanssin ruuan terveellisyyden, maun ja sen eteen tehtävän työmäärän välille. Miksi siis olisin muuttanut mitään, kun voi elää päivästä toiseen samalla hyvällä tavalla?

Täällä olen oppinut vähän kokkaamaan. Mun host-isä Magnus on itseoppinut ruuanlaitto-expertti. Päivä päivältä olen oivaltanut uusia asioista ruuan maustamisesta. Mauille etsitään balanssi, kuten kaikelle elämässä. Olen ymmärtänyt, kuinka eri tavoin ruuan ja kokkaamisen voi nähdä: välttämättömänä ravintoaineiden lähteenä, elämyksenä, nautintona, pakkopullana, harrastuksena, työnä, rakkautena, intohimona, kehittymisen kohteena, yhteisöllisyyden rakentamisena, kompromisseina, itsensä toteuttamisena. Jokainen uusi kokemus saa elämän maistumaan hieman raikkaammalta, karvaammalta tai makeammalta. Aivan kuten lihapadassa. Usein makuja ei tunnista. Ne sekoittuvat niin, että on edes madotonta tietää, mistä mikäkin maku on peräisin ja mikä on tulosta kahden mausteen sekoittumisesta. Kun itse Master-Chef kysyy multa, mitä tarvii lisätä: suolaa, makeutta vai happamuutta, joskus osaan vastata heti, joskus en osaa, koska en tiedä, miltä sopan kuuluisi maistua. Mutta tietääkö kukaan? Onko siihen muka oikeaa vastausta? Kaikkien suu on erilainen ja jos mielipidettä kysytään sinulta, sinä vastaat. Omalla kielellä, omalla suulla.
Olen muuten innoissaan siitä, että osaan ruotsinkieltä jo niin paljon paremmin, kuin tullessani. Vaikka kieli ei vielä tunnista kaikkia umami-makuja, se on oppinut pikkuhiljaa taipumaan sellaisiin lauseisiin, joita kirjoitettiin paperiin yo-kirjoituksissa neljä vuotta sitten. Itseluottamus kohoaa aina, kun joku kehuu, että olen kehittynyt puhumisessa. Tässä huomaa taas sen, että tekemällä oppii. Puhumalla puhumaan, voimistelemalla voimistelemaan. Ja huumorilla, heittäytymisellä ja yrittämisellä, ottamalla vähän riskejä.


Viime viikolla me käytiin Jonnan kanssa tsekkaan, mitä Suomeen kuului.  Oli huippuhauskaa käydä pitkästä aikaa vanhalla kotisalilla, saunassa ja avannossa. Treenata vanhalla kotisalilla ja laulaa autossa suomipoppia. Yhdistyä vähäksi aikaa Suomen ystävien kanssa. Mutta tietäkää, että ei me oikeesti nytkään olla erossa. Vaikka onkin jääkylmä lätäkkö välissä, sydän on täällä lämmin <3 <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti