perjantai 4. elokuuta 2017

Elokuun puolivälietappi

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo tovi. Sen tovin aikana edistys jalan paranemisessa on ollut huima. Sain heittää saapasta perinteistä poiketen jo pari päivää ennen juhannusta ja yksi heitto riitti. Sen jälkeen ei ole tarvinnut enää pukea sitä kertaakaan jalkaan. Askellus muistutti tosin aluksi enemmän valssia kuin kävelyä, ja koko nilkka oli tosi jäykkä. Välillä on tuntunut, että jalan tilanne on päivästä toiseen sama ja kävely yhtä kivuliasta. Kuitenkin, kun nyt katson taaksepäin kahden viikon tai kuukauden päähän, kehitys on ollut uskomattoman suuri. Kävelyssä huomaa vain pienen ontumisen, ja askel etenee oikealla jalalla yhtä paljon kuin vasemmallakin. Nyt olen siis kävellyt itse kuusi viikkoa. Kun fyssari käski kolmen viikon kohdalla ottaa hölkkäaskeleita, ajattelin vaan että ”jaa oikeesti?”. Kävelykin oli vielä haastavaa. Kokeilin kuitenkin ja hämmästyin, sillä pari hölkkäaskelta ei oikeastaan ollut yhtään pahempi rasti kuin kävely.

Saappaan poistosta asti olen käynyt kuntosalilla kolmesti viikossa tekemässä jalkavoimatreenin ja niiden lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu perusliikkeiden harjoittelu nojapuilla sekä ylävartalovoimaa. On ollut motivoivaa saada uusia asioita voimaohjelmaan ja keskittyä liiketekniikoiden sijaan kehittämään tiettyjä ominaisuuksia. Voimistelu on erittäin tekninen laji, joten usein terveenä ollessa suurin osa harjoitteluajasta käytetäänkin liikkeiden opetteluun, hiomiseen ja sarjakokonaisuuksiin. Nyt on mahdollisuus kerrankin keskittyä kunnolla siihen, että saan lisää voimaa. Tiedän, että liikeradat pysyvät muistissa koko kuntoutuksen ajan, mutta tärkeää on, että itse pysyy hyvässä kunnossa. Ja miksi en pyrkisi vielä parempaan kuntoon, kuin ennen loukkaantumista?
Kuntoutusprosessi on nyt puolivälissä, eli kolme kuukautta kuudesta on kulunut. Tällä hetkellä soi luupilla Robin Schulzin ja James Bluntin OK. ”It’s gonna be OK”.  Se on fiilis ja siihen luotan. Huonoja fiiliksiä ei kannata pelätä, mutta niistä hyvistä kannattaa ottaa kiinni. Näin kesällä musta tuntuu, että koitan oikein säilöä niitä talven varalle, koska tiedän, että kaamosmasennus vie helposti alakuloiseen suorittamiseen. Toisaalta osaan jo nyt odottaa, että pimein ja synkin marraskuu tulee saamaan valoa siitä, että silloin mulla on terveen paperit! Ja toisaalta, eihän tässä nyt olla minkään tappavan taudin kanssa kamppailemassa. Pystyn tällä hetkellä tekemään hirveesti asioita, kuten hölkkäämään juoksumatolla 10 min viikossa ja auvustamaan mun valmennettavia pelkäämättä, että horjahdan. Aika juhlimisen arvoisia asioita, vai mitä? Pystyn nousemaan varpaille kurkottaessani hametta vaatekaapin ylähyllyltä ja joraamaan aika täysillä hyviä muuveja parhaisiin biiseihin. Tänä aamuna ei tarvinnut edes katsoa, kuinka bussi lähtee nenän edestä, sillä pystyin ottamaan muutaman juoksuaskeleen ehtiäkseni ajoissa. 

Näiden kaikkien asioiden lisäksi oon tehnyt nyt nojapuuaisojen kanssa uudelleen tuttavuutta muutaman viikon ajan. Kippikässärit ja jättiläiset alkaa sujua jo vanhaan malliin ja avustettuna oon kokeillut jo muutakin. Joka kerta treenin jälkeen on tosi hyvä mieli!  Tässä vaiheessa edistys on nopeaa ja se motivoi eteenpäin. Joka treeniin voi keksiä helposti uusia edistysaskeleita. Tavoitteeni on saada vanhan sarjan liikkeet palautettua takaisin, minkä jälkeen alan työstää vähän uusia juttuja.

Ihanaa elokuuta kaikille! Luulen, että se on tehty elämästä iloitsemista varten.