I had a good weekend in Finnish Nationals. I had
to force myself to go there, but I thought it is best for me. And it really
was. It felt so weird to be just watching but I was glad to be part of the
happening. It was so good to see and talk with all the people. Even though I
feel tired of explaining about my recovery process, it is therapeutic to tell
people about it. I’m very glad you stopped by and shared your thoughts. I heard
stories about comebacks from even more difficult situations. I heard
encouraging sentences with full of hope to see me in the arena next year. Most
importantly I felt your true caring about my health and how I was feeling now.
I can tell you, at least after this weekend I’m feeling a lot more confident. One of the most incredible feelings is when
someone says I’m their inspiration. Your warmth and empathy came straight to my
heart.
For the first time I had also chance to see the other
gymnastics: rhythmic, aerobic and team gym. I had really good friends competing
in all those sports. And I felt that trough them I was able to experience the
feelings of competition. From that I got hope to be able to feel those feelings
trough my own gymnastics again. During this weekend, part of the pain and
feeling of disability transformed to passion and eager to go out there and
shine. I know it’s going to take time but the truth is, we always wonder: ”Time
flies so fast!”. As someone told me this weekend, now I don’t need to be afraid
that summer is going to be over. I can enjoy the summer and have a little party
when it’s over and I’m back in the game.
Päätin lähteä seuraamaan kaikkien voimistelulajien SM-kisoja
Jyväskylään ja siellä vierähtikin koko viikonloppu. Edellisessä postauksessani
jo pohdin, miltä tuntuu istua penkillä ja katsella muiden kilpailevan. Ikävät
tunteet kuuluvat elämään, mutta niitä tuli onneksi tänä viikonloppuna vain
selkään monien tuntien istumisesta. Mieli sen sijaan virkistyi. Kohtasin
viikonloppuna monia kymmeniä ihmisiä. SM-kilpailijoita, nuoria voimistelijoita,
entisiä voimistelijoita, tuomareita, valmentajia, vanhempia, liiton ihmisiä ja
monia muita. Välillä tilanteen selittäminen ja kysymyksiin vastaaminen tuntui
siltä, että sepustus alkaa tulla omista korvista ulos, mutta se on varmaan ihan
hyvä juttu. Se auttaa siirtymään eteenpäin ja kokemaan tunteita, jotka eivät
ole päässeet valloilleen muutamaan viikkoon. Jokaisesta kohtaamisesta olen
iloinen ja jokainen teistä joiden kanssa juttelin, autatte osaltanne
paranemisprosessiani. Rohkaisitte kukin omalla tavallanne ja annoitte sen
ymmärryksen ja tuen, joka teillä oli antaa. Lämpimät katseet, tsempit ja
halaukset menivät suoraan sydämeen. Ihmeellisen ihanalta tuntui kuulla olevansa
toisen inspiraationa tavalla tai toisella.
Ensimmäistä kertaa SM-kisoissa ehdin myös seurata muitakin
voimistelulajeja. Hyvien ystävieni kautta sain kokea kilpailun tunneskaalaa.
Heille tuli onnistumisia ja epäonnistumisia. Ulkopuolelta katsoessani pääsin
fiilikseen mukaan, mutta tilanteen vakavuus ei ollut samaa luokkaa, kuin itse
areenalla ollessa. Ajattelin, että ehkä sen ei pitäisikään olla niin vakavaa.
Tutkailin voimistelijoiden elehdintää juuri ennen suoritusta. Huomasin, että
siitä pystyi päättelemään paljon tulevan suorituksen onnistumisen laatua. Tuli
vähän se fiilis, että sain mahdollisuuden katsella omaa kisaamistani uudesta
perspektiivistä, toisin silmin. Tunnenhan oman käytökseni kilpailutilanteessa
ja pystyin samaistumaan nyt SM-kisoissa kilpailleisiin kavereihin.
Hyvä puolihan tässä on se, että kun se kesä joskus ehtii Suomeen asti, ei tarvitse pelätä sen loppumista. Kesän loppuminenhan tarkoittaa sitä, että olen taas back in the business. Siihen asti kunnes pääsen itse voimistelemaan, valmennan meidän ihania junnuja, jotka varmasti tekevät kesästä antoisan myös voimistelun osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti