sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesäkakkuja

Onnitteluja, kuulumisia, iloisia uutisia ja kohtaamisia pitkästä aikaa. Kakkuja, valokuvia, laulua, naurua, kukkasia ja auringonpaistetta. Veljen juhlissa riitti tunnelmaa, kun talo oli aamusta iltaan täynnä sukulaisia ja ystäviä.

Nyt tuntuu, että kesä on startattu kunnolla ja sen kunniaksi jaan teidän kanssa reseptin mun lempparikakusta, josta mainitsin jo aiemmassa postauksessani. Kakku sai eilen paljon kehuja ja teki kauppansa.

Rosannan lempparikakku
Pohja:
200g kivettömiä taateleita
150g suklaakeksejä

Erottele taateleita tiiviistä massasta pehmeämmäksi ja laita kuppiin. Lorauta sekaan kiehuvaa vettä ja anna pehmitä muutamia minuutteja. Voit myös lämmittää taateleita mikrossa, jotta ne pehmenevät. Tavoitteena on saada aikaan pehmeää taatelimassaa, jonka voi sekoittaa suklaakeksien kanssa.

 Painele valmis seos irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä ennen täytteen laittamista. 

Täyte:
400g mangorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kuohukermaa
5 liivatelehteä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sekoita siihen rahka ja tuorejuusto. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne yksi kerrallaan mahdollisimman pieneen määrään kiehuvaa vettä. Sekoita kunnes paakut häviävät ja lisää liivatteet hyvin sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte heti jäähtyneen pohjan päälle ja anna kiinteytyä jääkaapissa muutama tunti.

Kiille:
2 purkkia mangopilttiä
3 liivatelehteä

Kun täyte on kiinteää, tee liivatteille sama operaatio, kuin edellisessä kohdassa ja sekoita pilttisoseen joukkoon. Kaada kiille täytteen päälle ja kiinteytä jääkaapissa taas muutama tunti.
Käytin itse koristeena karambolaa, ananaskirsikkaa ja säilykepersikoita, mutta myös esimerkiksi viinirypäleet ja muut hedelmät toimivat.

Kakun täytteeseen voi laittaa mitä mausterahkaa tahansa. Juhlissa tarjoiltiin myös minttuversiota, johon ei tullut ollenkaan kiillettä. 

Ihanaa kakunmakuista kesää kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti