Pelkäätkö pelkoa?

Pelko mielletään usein negatiiviseksi asiaksi.

Mutta jos ei pelkää mitään, onko millään merkitystä? Jos pelkäämme menettävämme rakkaamme, se tarkoittaa, että rakastamme heitä, emmekä haluaisi elää ilman heitä. Jos pelkäämme, että joudumme auto-onnettomuuteen, se tarkoittaa, että arvostamme omaa elämäämme niin paljon, että haluamme suojella sitä. Pelkäämme asioiden puolesta, joilla on tunnearvoa. Pelkäämme, että pankit menevät konkurssiin, koska meillä on siellä säästöjä. Olemme nähneet vaivaa niiden asioiden eteen, jotka pelkäämme menettävämme.

Jotkut sanovat, etteivät pelkää enää mitään, kun ovat olleet lähellä kuolemaa tai kokeneet jotain rajua. Mietin, onko se totta, ettei enää pelkää mitään, ja miltä elämä tuntuisi, jos ei pelkäisi. Minusta tuntuu, että pelko on kuin tuli; hyvä renki, mutta huono isäntä.

Pelätä voi menettämisen lisäksi hylätyksi tulemista, epäonnistumista, vaikeuksia, sairautta, unelmien tai tavoitteiden toteutumatta jäämistä. Joku saattaa sanoa pelkäävänsä rakastumista, mutta oikeasti hän pelkää suhteen päättymistä. Tavoitetta urheilussa tai työmaailmassa ei uskalleta asettaa liian korkealle, koska silloin on loogisesti todennäköisempää, ettei se toteudukaan.

Todellisuus ei kuitenkaan ole aina loogista. Se on erittäin paradoksaalista ja ironista. Se, joka ei uskalla elää täysillä ja pudota korkealta, ei saa koskaan myöskään käydä korkealla. Nyt kun päästään asian ytimeen, kysyn, että mitä tarkoittaa elää täysillä? Siitä puhutaan koko ajan. Instagram on täynnä quoteja, jotka muistuttavat siitä, kuinka elämä kannattaa elää nyt kun siihen on mahdollisuus.

Luulen, että täysillä eläminen tarkoittaa riskien ottamista. Täysillä eläminen on pelkojen kohtaamista, joka osaltaan lievittää pelkoa. Kun elää täysillä, pelko kohdistuu eri asioihin ja kanavoituu paremmin. Kun ottaa riskejä, tiedostaa, että niihin liittyy epäonnistumisen mahdollisuus. Se täytyy hyväksyä. Kun on hyväksynyt sen, pelko ei ole enää rasite, vaan jännite, innostaja, mielenkiinnon lisääjä ja buustin antaja. Pelosta tulee asia, joka lisää mahdollisuutta onnistumiseen. Sopiva pelko lisää tarkkaavaisuutta, harkintakykyä, priorisointia. Kun yksi hyppy tuntemattoman on tehty, se vahvistaa taas uskoa itseen ja on apuna seuraavissa koitoksissa. Arkipelko vähenee, kun ottaa ekstrapelkoa virikkeeksi.

Jos valitsee mukavuusalueella pysymisen pelkojen välttämisen vuoksi, pelot vain lisääntyvät. Niitä on joka puolella. Sängyn alle työnnetyt pelot jakavat päivystysvuorot keskenään.

Alun perin aloin pohtia tätä aihetta siksi, koska pelko käsitteenä kiehtoo minua ja siitä on keskusteltu ja väitelty paljon. Haluaisin löytää optimaalisen tavan elää tässä pelkojen maailmassa. Monet urheilupsykologit sanovat: ”Pelko on ystävä, ei vihollinen. Ota se mukaasi.” Tuota lausetta on vaikea ymmärtää, jos parhaillaan pelkää jotain asiaa niin paljon, että se vie yöunet. Senkin olen kokenut. Vuosien mittaan olen alkanut tajuta pelon kanssa ystävyyssuhteen solmimisen ideaa. Jokin pelko ei välttämättä koskaan katoa, mutta omaa suhtautumista pelkoon voi muuttaa. Jos torjuu pelon, se hyppää joku kaunis yö kummittelemaan ja luulen, että oikeasti se on mörkö, joka jossain vaiheessa tappaa. Jos ei fyysisesti, ainakin henkisesti. Jos taas ei tee pelosta mörköä, saattaa kuolla siihen mikä pelottaa, muttei kuole pelon takia. Se on pääasia. Pätisiköhän tähänkin sanonta: ”Pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä”? Kun tunnet pelon ja sen mitä pelko sinussa saa aikaan, sen kanssa on helpompi tulla toimeen.

Tämä on siis myös periaatekysymys. On oma päätöksesi, onko tiellesi laitettu kapula matkan loppu, vai apuväline kiivetä ylöspäin. Ei anneta pelolle ylivaltaa päättää elämästämme. Otetaan se assistentiksi, jolle ei makseta palkkaa. Itse saat valita, onko pelko avustajasi, vai loinen, joka syö joka päivä palan elämääsi