Pitkästä aikaa löytyi aihe, joka toi minut taas blogin äärelle. Minut nimittäin herätti se ajatus, miten vaikutamme toinen toisiimme ja kuinka suuri merkitys on kannustuksella, uskolla ja luottamuksella. Sama aihe poltteli myös juoksija Noora Toivoa, joten päätimme samaan aikaan tehdä postauksen kyseisestä aiheesta. Nooran tekstiin pääset klikkaamalla tästä.
Tähän elämään on mahtunut paljon ihmisiä. Kannustavia
ihmisiä, epäileviä ihmisiä. Sellaisia, jotka muistuttavat minua positiivisista
näkökulmista, kun mitään positiivista ei mielestäsi ole näköpiirissä. Ja sellaisia,
jotka valmistelevat minut pettymysten kohtaamiseen pessimistin pehmoisella
viitalla, ettei pudotus sitten kolahda niin kovaa. Mutta tiedoksi vaan, että se
viitta kyllä kutittaa ja pistelee ja aiheuttaa ihottumaa koko ajan. Joskus
siitä huolimatta lähden tallustelemaan pessimistin käsikynkässä turvallisen
harmaata polkua vältellen epäonnistumisia, kunnes vastaan tulee joku, joka avaa
hetkeksi silmäni ja saa minut tajuamaan, että voin valita toisen polun. Sillä
polulla kurkotellaan korkealle ja tiputaan korkealta, mutta tosiasiassa, vaikka
pudotus ottaa vatsasta aika lujaa, ei se kolahda yhtään sen kovempaa ilman pessimistiviittaa.

Mielestäni on ihmeellistä, miten paljon voimme toisiimme
vaikuttaa. Pieneltä tuntuvat lauseet saavat suuren merkityksen, kun ne osuvat
oikeaan kohtaan. Tuntuu siltä, että itse olen toisinaan hyvin vastaanottavainen
kaikelle palautteelle, kun taas joskus lähes immuuni muiden mielipiteille. Immuunius
lisääntyy silloin, kun olen psyykannut itseni esimerkiksi kisoja varten.
Silloin ei voi kiinnostaa se, mitä muut ajattelevat, koska keskittyminen tulee
suunnata parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Tietoisena siitä, että positiiviset
mielikuvat, pystyvyyden vahvistaminen ja onnistumisen odottaminen lisäävät
todennäköisyyttä onnistua kilpailussa, toteutan parhaani mukaan tällaisia
ajattelutapoja silloin, kun kisa lähenee. Olen pohtinut, millainen vaikutus
elämääni olisi sillä, että arjessakin oma mieli olisi enemmän ns. kisatilassa,
eli muiden negatiiviset ajatukset, joista osan olemassaolon olen tietenkin vain
kuvitellut, eivät pääsisi mitenkään vaikuttamaan omiin tekemisiin. Haastan
teidät kaikki yhdessä mun kanssa harjoittelemaan tätä, ja jättämään yhä
useammin muiden asenteet huomiotta.
Treeneissä on aina paras draivi heti arvokisoista palaamisen
jälkeen. Silloin on juuri nähnyt vierestä maailman huippujen todistavan, miten
helppoa on tehdä sellaisia juttuja, jotka omassa päässä olivat mahdottoman
monimutkaisia aiemmin. Itseluottamus on parempi, sillä kisan jälkeen on helppo
samaistua kilpakumppaneihin, joiden toiminta vaikuttaa hyvin ammattimaiselta ja
itsevarmalta. Yleensä kisakoneesta noustuani en malta päästä takaisin salille
kokeilemaan uusia liikkeitä ja vanhatkin sujuvat paljon paremmin. Toisten
ihmisten esimerkilläkin on siis valtava voima.
Lopuksi palataan kuitenkin arjen merkityksellisimpien
henkilöiden äärelle. Suurin kunnia kuuluu heille, jotka ovat aina siinä. Jotka
uskovat minuun kaikesta huolimatta ja nimenomaan siksi, että minä olen minä. Heitä
ei ole montaa. He tietävät parhaat ominaisuuteni sekä heikkouteni. He tuntevat
minut hyvin ja uskovat minuun niinäkin hetkinä, kun oma usko horjuu. He ovat
ansainneet yhdessä kanssani kaikki voittoni, koska he uskoivat minuun silloin,
kun olin tappiolla.