ISÄ

Olen miettinyt näitä asioita jo pitkään, ja tänään on isänpäivä, joten tuntuu oikealta hetkeltä myös sanoa ne. Isä, olen niin kiitollinen sinusta. Aina silloin tällöin tulee hetkiä, kun mietin, missä olisin ilman sinua. Näitä hetkiä tulee erityisesti silloin, kun on ollut vaikeaa, mutta huomaan selvinneeni. Olet työntänyt minua eteenpäin. Olet ollut joskus aika kovakin. Tulee hetkiä, kun mietin, miksi haluat pitää noin tiukasti kiinni periaatteistasi. Joskus vasta monen vuoden jälkeen huomaan, että ilman ehdottomuuttasi jokin tärkeä asia tai päätös olisi johtanut elämäni suuntaan, jossa en nyt haluaisi olla. Olet läpi vuosien ollut mentorini. Itse olet elävä esimerkki siitä, mitä on olla huippu-urheilija. Olen seurannut sinua ja omaksunut ammattimaiset otteet urheiluun pienestä asti. Ruokailu, lepo, treeni, kilpailuun valmistautuminen ja tavoitteenasettelu ovat asioita, joihin olen kasvanut sisään jo hyvin nuorena. Myöhemmin olen jalostanut näitä taitoja, mutta se on ollut melko helppoa, sillä pohjatyö oli jo tehty. Kiitos siitä kuuluu isä sinulle.

Sinuun voin luottaa. Kyseessä voi olla treenien rytmittäminen tai mieshuolet, sinulta saan mielipiteen. Monesti näkemyksesi on osoittautunut oikeaksi. Olet realistinen, mutta osaat myös tavoitella mahdottomalta tuntuvaa ja keksiä erilaisia skenaarioita. Saat minut vuosi vuodelta uskomaan lujemmin itseeni. Saat minut näkemään itsestäni hyvät puolet, kun olen ne unohtanut. Samalla kuitenkin muistutat siitä, mitä asioita täytyy työstää niin urheilun parissa, kuin muutenkin. Pidän siitä, ettet kaunistele liikaa asioita, vaikka se saa minut ärsyyntymään erittäin helposti. Joskus esität asiat provosoivaan sävyyn tai mustavalkoisiksi maalattuina, mutta silloin minussa herää jokin. Jokin, joka ei ilman sinua heräisi. Se voi tarkoittaa palon syttymistä uudelleen, kun liekki on heikko. Joskus se taas on etäisyyden ottamista ja kokonaiskuvan näkemistä paremmin.

Olen myös onnekas, koska olet pystynyt valmentamaan minua seiväshypyssä ja jaksanut kannustaa pysymään lajin parissa, vaikka telinevoimistelu on ollut niin hallitseva osa elämääni. Joka vuosi huomaan uudelleen, kuinka onnelliseksi seiväshyppyyn liittyvät tapahtumat tekevät minut. Sinun päämäärätietoisuutesi ja mielipiteidesi ansiosta minusta on tullut yksi Suomen monipuolisimman urheilupohjan omaavista huippu-urheilijoista. Kaikki ne maastojuoksut, viikkohiihdot, triathlon ja piirikunnalliset yleisurheilukisat, jotka välillä tuntuivat ajanhukalta, olivatkin hyvin antoisia. Joka kerta kun pääsin starttiviivalle, hihkuin intoa ja varsinkin maaliviivalla kaikkeni antaneena olin taas saanut jotain enemmän. Uskon, että sinulla on ollut alusta asti käsitys siitä, miten tullaan huippu-urheilijaksi. Olet soveltanut käsitystäsi siitä minuun senkin uhalla, että lukemattomat ihmiset ovat sinua kritisoineet ja kiitän sinua siitä.

On uskomatonta, kuinka olet päässyt sisään telinevoimistelun maailmaan ilman merkittävää lajitaustaa. Kun aloitin voimistelun, tietämyksesi lajista kehittyi samaan tahtiin kanssani. Nyt olen onnellinen siitä, että välillä rankalta tuntuvat iltaiset keskustelut tuli käytyä. Ilman niitä sinulla ei olisi oikeaa käsitystä siitä, millaisten asioiden kanssa painin päivittäin treeneissä. Et voisi antaa valaisevaa näkökulmaa, kun joudun umpikujaan. Et ymmärtäisi liikkeiden nimiä, joten jos selittäisin sarjojani, et tajuaisi mitään. Olisin yksinäisempi, onnettomampi. Nyt tilanne on kuitenkin se, että sinä olet keksinyt nojapuusarjani. Olet kehitellyt sarjan, jossa on mahdollisimman vähän liikkeitä, mutta mahdollisimman korkeat lähtöpisteet. Tuo suunnittelutyö ei ole yksiselitteistä eikä ihan helppoa. Luovuutesi yhdistettynä lajitietämykseesi on mahtavaa.

Sinä olet myös herkkä. Samaan aikaan herkkä ja voimakas. Sinä uskot. Kun olen menettänyt uskoni itseeni, sinä autat minut jaloilleni. Sinä saat minut muistamaan, mihin minusta on. Löydät oikeat sanat, koska tunnet minut. Vaikka urheilu on hallitseva osa elämäämme, tiedän, että tavoitteesi on ollut aina kasvattaa minua hyväksi ihmiseksi. Ei pelkäksi urheilijaksi. Kun suhteellisuudentajuni katoaa, palautat minut maan pinnalle. Silloin mietin, missä olisinkaan ilman sinua. Olet pitänyt minusta niin hyvää huolta.

Tyytymättömyyteen tyytyväinen

Nyt syksyn kisakausi on ohi ja ehdin taas pysähtyä kirjoittamaan. Kirjoittaminen on terapiaa myös arjen keskellä ja se saa laittamaan asioita erilaisiin mittasuhteisiin. Tänään pohdin sitä, miten upea syksy minulla on ollut. Kävin kahdet melko isot kisat: World Challenge -cupin Unkarissa ja Pohjois-Euroopan mestaruuskisat Norjassa. Molemmissa tuli onnistumisia, joista voin iloita ja jälkimmäisessä tein paremmat neliottelupisteet kuin koskaan ennen. Sijoitukseni olivat suomalaishistoriaan ja omaan taustaani peilaten hyvät. Olin neljäs maailman cupissa nojapuilla ja PEM-kisoista satoi mitaleja. Silti päällimmäisenä mielessä ovat ne kymmenykset, jotka erottivat minut ylemmästä sijoituksesta. Unkarissa ero pronssiin oli 0,7 pistettä. PEM:issä jäi Maamme-laulu kuulematta vain 0,1 pisteen takia sekä nojapuilla että ottelussa. Kun näin loppupisteet, tiesin heti mitä olisin voinut tehdä paremmin, jotta olisin ollut kiinni kullassa. Kisafilmi lähti rullaamaan silmien edessä ja sydäntä vihlaisi joka kerta kun näin itseni tekemässä 0,1 pisteen arvoisen virheen. Totta kai olin myös erittäin onnellinen siitä, että saavutin tavoitteen, jonka olin asettanut itselleni. Tavoitteeni oli mitali. Niitä tuli neljä. Mutta kun näin, että olisin voinut yltää vieläkin korkeammalle, osa tyytyväisyyden tunteesta muuttui aggressioksi. Miksi en tehnyt vielä vähän paremmin? Otin turhaan yhden korjausaskeleen, yksi horjahdus, nilkan huolimaton asento… Moitin itseäni paljon samaan aikaan, kun muut onnittelivat minua. Tiedän kuitenkin, että tyytymättömyys tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että tiedän pystyväni vielä parempaan. Tämä syksy ei ollut parasta, mitä minulla on antaa. Ei todellakaan, ja siitä pidän huolen. Olen oikeastaan aika tyytyväinen tyytymättömyyden tunteeseeni. Myönnän silti, ettei pitkälle pötkitä myöskään liialla ankaruudella itseä kohtaan. Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen syksyn kisoista juuri noine tuloksineen. Onnittelin ja onnittelenitseäni siitä, mihin olen päässyt. Otan ilolla vastaan sen paketin täynnä itseluottamusta, jonka sain palkinnoksi noista kilpailuista.

Erityisesti Norjan reissulla huomasin, kuinka ihanaa oli kilpailla niin, että keskittyy myös kaikkeen muuhun kuin itse kilpailuun ja suorituksiin. Ihmiset olivat mahtavia. Kisajärjestelyt toimivat. Trondheimin kaupunki oli kaunis. Minulle on kertynyt paljon tuttuja Pohjois-Euroopasta vuosien aikana. Näissä kisoissa ne tutut alkoivat tuntua ystäviltä, olimme vähän kuin samaa perhettä. Kaikki kuulumisten vaihdot, tsempit, merkitsevät katseet, iloiset hymyt ja onnittelut. Ah, niin parasta! Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tiesin olevani kunnossa ja luotin jo 15 vuotta kestäneen kilpaurani opettaneen minulle, miten kilpailla. Siksi pystyin ottamaan ilon irti koko reissusta stressaamattaturhia. Se näkyi myös tuloksissa.

Ainut huono puoli Norjassa on, että kaikki on kallista. Toin siis tuliaisia vain itselleni. Niitä ei tarvinnut ostaa rahalla, vaan toivon niiden jäävän minuun. Sitä hyvää mieltä, innostusta, tiimihenkeä ja adrenaliinin jättämää jälkihuumaa on vaikea sanoiksi pukea. Vuorovaikutuksen hetkiä ihanien, saman lajin parissa elämänsä viettävien ihmisten kanssa tuli tällä reissulla runsaasti. Muiden maiden tuomarit ja valmentajat tulivat erikseen kehumaan ja onnittelemaan. Voimistelijoiden kanssa vitsailtiin ja ruodittiin kisoja. Tunsin olevani keskellä rakkautta.